Ylämaan graniittia maailmalle
Graniitin maailmanmarkkinat
Graniitin myynnistä ja markkinoinnista vastaa norjalainen graniitin louhinnassa toimiva perheyhtiö Lundhs AS, jonka kanssa Palin Granit solmi yhteistyösopimuksen vuonna 2014. Yhteistyösopimuksen myötä Lundhsista tuli myös yksi Palin Granitin omistajista. Yhdessä yhtiöt ovat Pohjois-Euroopan suurin tarvekiven louhija.
Kivi on luonnonmateriaali ja sen luonteeseen kuuluu yllätyksellisyys. Ainoastaan ehjät lohkareet kelpaavat vientiin ja kiven rikkonaisuudesta johtuen hyötysuhde on alhainen: tavoitteena on, että 20 % kivestä voidaan hyödyntää. Sivukivelle koetetaan kehittää hyötykäyttöä esimerkiksi murskeena tai isompina palasina pengerryksiin tai muureihin.
"Timanttisahaus on edullisempaa, nopeampaa ja laadukkaampaa."
Timanttisahaus syrjäyttää railoporauksen
Ensimmäiset omat sahat olivat italialaista Pellegrini-merkkiä, mutta vuonna 2016 merkki vaihdettiin Epirociksi (Atlas Copco). Merkin vaihtumisen ratkaisi Epirocin lähellä oleva huolto, vaikka timanttisahat verrattain huoltovapaita ovatkin. Tällä hetkellä käytössä on kaksi Epirocin SpeedCut-sahaa, joilla voidaan sahata sekä pysty- että vaakasuoraan.
Tämän vuoden kesäkuussa käyttöön otettiin Epirocin SpeedROC D30 -poravaunu. SpeedROC:illa porataan pysty- sekä vaakasuuntaisia pilottireikiä sahausta varten, ja sen tarkoituksena on lisätä sahauksen käyttöä myös uusissa työvaiheissa. Porattavat vaakareiät ovat 30 metrin pituisia, mikä vastaa neljän kamin mittaa, ja halkaisijaltaan 72 mm.
Työmenetelmät ovat viime vuosien aikana menneet uusiksi ja Pauli Salmelan mukaan kehitys ei suinkaan pysähdy tähän. ”Muutaman vuoden kuluttua menetelmät ovat varmasti taas toisenlaiset”, ennakoi Salmela.